News

Maan arvaamaton tullipolitiikka on kuitenkin aiheuttanut harmia markkinoilla ympäri maailman. Trump on pitkin alkuvuotta ilmoittanut uusista tulleista ja sittemmin jäädyttänyt niitä. Huhtikuun alussa ...
Toisessa vaiheessa tutkijat manipuloivat videoita näyttämään esimerkiksi tilanteilta, joissa koira sai herkun, vaikka todellisuudessa se oli juuri nähnyt inhoamansa kissan. Katsojat reagoivat ...
Puolustusinvestoinnit, joita tällä rahoitusvälineellä tuetaan, ovat tarkkaan ennalta määriteltyjä, jotta ne tukevat Euroopan yhteistä puolustusta järkevästi. Ne ovat juuri niitä eurooppalaisia kykyjä, ...
Kokoomusedustajan mielestä poliitikot keksivät opettajille koko ajan lisää tekemistä, joka on pois varsinaisesta työstä.
Patria Latvian ja Defence Partnership Latvian hallituksen puheenjohtaja Uģis Romanovsin mukaan ASCOD-rynnäkköpanssarivaunujen ...
Asiasta kertoo Liettuan yleisradioyhtiö LRT. Liettuan pääkaupungin Vilnan syyttäjänvirasto vahvisti asian perjantaina.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut Pirkanmaalle huomautuksen. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Kilpailu- ja ...
– Vaikka Eurojackpotista ja Lotosta saatavat miljoonat sujahtavat nykyään suoraan voittajien pankkitileille ilman pakollista ...
Putinin maailmankuvassa suurvallat määrittelevät kansainvälisen politiikan suunnan, johon pienemmät valtiot pystyvät vain sopeutumaan. Nielsenin mukaan Venäjä kokee länsimaiden murentaneen vähitellen ...
Taiwanissa on varauduttu Kiinan mahdolliseen saartoon ja maihinnousuun, joka voisi tiettyjen arvioiden mukaan alkaa jo lähikuukausina.
Sodan etenemistä on vaikea ennustaa. Se on kuitenkin varmaa, että Ukrainan ja Venäjän joukot yrittävät luoda yhä tehokkaampia droonijärjestelmiä ja samalla kehittää niille vastatoimia. Lennokkeja ...
Keskusta on jatkanut hallituksen talouspolitiikan arvostelua. Perjantaina keskustan kansanedustaja Markus Lohi ryöpytti tiedotteessaan hallitusta velkaantumisesta. Karoliina Partanen ihmettelee ...